kuvassa Peppi (kuva: Henna Rapakko)
Tänään tuli varmistus Pepinkin (Weekasi Like You A Lot) pevisa-tutkimuksista KoiraNettiin!
Hienoin tuloksin lonkat A/A ja kyynäreet 0/0, myös Pepin olkapäät ja selkä on nyt kuvattu täysin terveiksi. Voi miten hieno juttu.
Nyt on siis kolme pentua tutkittu ja hyvältä näyttää tulokset, kun kaikki lonkat ovat "aata" ja kyynäreet "nollaa". Kyllä näistä tuloksista saa olla onnellinen.
Hillan olkapään osaltakin olemme nyt saaneet huokaista, jännitystä on ollut ilmassa.
Kuvat ovat saapuneet Seinäjoelta, kera ortopedin lausunnon. Lausunnon pitäisi tulla kokonaisuudessa s-postiin ihan piakkoin.
Hillalla on siis todettu traumasta aiheutunut murtuma. Ei nivelpintojen muutoksia tai muuta mihinkään perinnölliseen vikaan viittaavaa.
Ortopedi oli samaa mieltä kolmen aiemman eläinlääkärin kanssa siitä, ettei kyseessä ole olkanivelen ocd. Olkapäätä ei tarvitse eikä kannata lähteä leikkaamaan, koska pala on sen verran iso ettei pääse nivelen väliin aiheuttamaan kulumia tai muita tuhoja. Pala on myös hyvin rustossa kiiinni ja ns. koteloitunut.
Kun Hillaa ei olka mitenkään vaivaa/ole vaivannut, olemme onnellisia tähän tulokseen. Harrastelua jatketaan samaan vanhaan malliin! :)
Weekasi Level´s High "LAIKO" menee tulevana viikonloppuna Tallinnan KV-näyttelyyn!
Toivotamme kovasti onnea teille!! Lorelle myös (BH TK1 Demssin War Drum)! :)
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti