keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

W-UUTISIA

Weekasien L-pennuista nyt 5/7 on luustoltaan kuvattu terveeksi. Laikolla ja Helmillä kuvaus on vielä edessä.

Eilen REDI kävi Oulun Otuksessa ja luusto näytti terveeltä kaikinpuolin. Sydänkin oli kuuleman kuin huippuurheilijan! ;)

PEPPI kävi myös eilen silmäpeilauksessa ja silmät olivat terveet.

Kiitos omistajille sitoutumisesta terveystutkimusten osalta! Se on niin tärkeä asia tietää, että koira on lähtökohtaisesti luustoltaan terve, varsinkin kun kyse on aktiivisesta harrastuskoirasta. Myös jalostuksen osalta kaikki mahdollinen tieto edesauttaa terveiden pentujen syntymistä tähän maailmaan, toki koirien kuvaaminen ei ole suora tie onneen. Geenit osaavat olla melko oikukkaita. Joskus tulee vastaan aivan odottamattomia asioita, hyviä ja huonoja. Sellaista se elämä on.
Onneksi paljon asioita pystytään nykypäivänä tutkimaan. Se auttaa kovasti meidän kasvattajien tehtävää.

Olemme kuitenkin onnellisia näistä tuloksista! Niin onnellisia...

Laiko-pojan kuulumisia sen verran Seinäjoelta, että Laiko oli Ennin kans päässy Etelä-Pohjanmaan alueelliseen
valmennusryhmään (Target Team 3)! Lajina siis agility. Hieno juttu!


Alla olevassa kuvassa palataan vuoden takaisiin tunnelmiin. Kuvassa pikku kettu-tyttö Manta!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti