maanantai 5. joulukuuta 2011

Meidän kuulmisia

Paljon on tapahtunut, mutta sivujen päivittäjän eli minun Johannan aika on ollut aika kortilla runsaiden ja pitkien työvuorojen ansiosta.

Nyt oli vihdoin mukava rakonen kirjoitella fiiliksiä, tässä Joulua kovasti odotellessa..

Tyttöjen juoksut alkaa olla ohi ja Lotta ja Emmi onneksi kasvattavat karvojaan mukavaa tahtia takaisin vaikka kohta ne varmaan taas tippuu, semmoista se on narttujen kanssa!

Treenaaminen on ollut kovin vähäistä. Ilmat eivät ole suosineet, opiskelu ja työt vievät voimia ja suurimman osan ajasta. Selityksiä selitysten perään. Näin se joskus menee. Lenkkeilty on kovasti ja liikuttu muuten vain metsässä.'

Olen tänään mietiskellyt taas kaikkia koira-asioita ja puhunut koko päivän (yllätys,yllätys..koirisra), halusin tänään kirjoittaa ylistyskirjeen koirillemme:

Rakkaat Lottis, Mämmi ja Hillervo...

Weekasien laumajärjestys on selvä;
Hilla alimmaisena lipsuttelee ja kiemurtelee ja hassuttelee ja hötkyilee, aina sylissä "poski vasten poskea", reippain ja rohkein, aina iloinen. Hoitaa mm. koko muun lauman silmät, korvat, oikea "lähihoitaja". Oma lauma on Hillalle kaikista tärkein.
Emmi höpsöttelee ja pitää lauman neutraalia asemaa yllä, pitää pikkuisesta Hillasta kovasti, mielistelee Lottaa, omistaa kaikki lelut (myös rikkoo ne). Emmi on meidän perheen Miss Maailma ja onkin kerännyt hienon ja kunnioitettavan arsenaalin pyttyjä ja rupeleita. Emmi on kiltti ja hyväntahtoinen. Ikuinen hymyilijä.
Lotta vanhimmaisena on aina se, joka kulkee laumassa edellä ja ei (muka) kaikki leikit enään kiinnosta. Yrittää esittää "isoa tyttöä, joka ei leiki enään nukeilla" ;) Välillä yllättää kuitenkin nuorimmaiset riehaantuen täysin leikkimään. Lotan hauskan hassu luonne ilahduttaa päivästä toiseen. Hurmaava persoona. Lotta tuijottelee mietteliäänä ja hyppelee ja naksuttelee hampaita iloisesti omalla hassulla tyylillään, kun tahtoo jotain. Se rakastaa meidän vieraita ja on hyvinkin huomionkipeä, se on reipas ja kaikista oma päisin, hyvän tahtoinen ja lempeä, iloinen mutta tyyni, ei arka eikä pelokas, kerrassaan omalaatuinen.
Kaksi punaista ja yksi musta..Meidän lauma on täydellinen!! Kauniita ja täydellisiä bordercollieita. Kaikki kolme ovat meille yhtä rakkaita. Kaikilla on oma ihana luonteensa ja omat kuukeensa. Huomaa kuinka he tarvitsevat myös toisiaan. Toivotaan että kaikki kolme ovat osa meidän perhettä vielä monien monien vuosien ajan. Toivotaan että he pysyvät terveinä ja pystyvät nauttimaan elämästä, kuten koirien kuuluukin. Olemme ikionnellisia nästä meidän ihanista koiristamme. Kiitos Sannalle Emmistä ja Christinalle Lotasta. Hilla on oman kasvatustyön tulosta.

Emmi, Lotta ja Hilla nähdään kaikki seuraavan kerran Kajaanin KV-näyttelyssä 15.1.!



tiistai 15. marraskuuta 2011

Weekasi Limited Edition - JUN ERI JUK2

Upean pojan tuo meidän Lotta on maailman putkauttanut!

Redi oli Seinäjoen KV-näyttelyssä 29.10.2011 laadultaan ERINOMAINEN ja sijoittui luokassaan toiseksi.

Tuomarina:  Dagmar Klein, Romania

Tässäpä hieno arvostelu:


Correct type. Correct propotions on the head. Correct body construction. Parallel front legs. Correct angulations behind. Substance & Chest in development. Enough correct in movement. Nice Temperament.

Vapaa suomennos:

Oikea tyyppi, oikeat pään mittasuhteet. Oikea ruumiinrakenne. Yhdensuuntaiset etujalat. Oikeat kulmaukset takana. Massa ja rinta kehittymässä. Tarpeeksi hyvät liikkeet. Mukava luonne.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

wauhdikasta menoa

....ollaan käyty Lotan kans juoksemassa..vitsit miten se vetää! Ja nauttii siitä!
Kyllä meistä ois ainesta canicross:iin, jos ohjaajan (Johannan) kunto vaan riittäis semmoseen menoon!

Eilen käytiin hakuilemassa Riina & Emmi ja Minä & Lotta.
Mukana menossa myös Henna, Olli & Peppi (Weekasi Like You A Lot), Marru & austpu.Ozzi ja Nassu & bcu Milo

Lotta teki hieenosti. Vaikka juoksut yleensä saa pään ihan pörrölle.
Vauhtia riitti ja kaikki ukot löyty ja käytiin näyttämässä vielä että missäs se olikaan.
Rullat ei ollu vieläkään mukana. Treenaillaan ilmasua ihan erikseen.

Emmille tehtiin eka haamuna ja sen jälkeen löyty kaikki valmiit.
Sille kai piti vaan muistuttaa eka, että mitä ollaan tekemässä.

Peppi-Junior oli kans supertaitava!

Lotan kanssa toko sujuu ihan kivasti. BH-liikkeetkin yllättävän hyvin, siihen nähden kuinka paljon (vähän) me treenataan!! ;) Tästä on hyvä jatkaa...Pitäisi vain treenata PALJON enemmän, että koiralta voisi odottaa edistystä.

L-pentueen Hilla ja Peppi on aloittaneet ensimmäiset juoksunsa.


Redillä (Weekasi Limited Edition) on ensimmäinen kerta juniorluokassa Seinäjoen KV:ssa ens viikonloppuna!
Pidetään kaikki yhdessä peukkuja Millalle ja Redille.

Jyväskylään on menossa sitten Manta (Weekasi Light My Fire) ja Peppi (Weekasi Like You A Lot)!

Hui kuinka ihanaa ja jännittävää! ;)

perjantai 23. syyskuuta 2011

Pojat on Poikii

Tässä jaksossa esitellään Weekasien L-pentueen kaksi hurmuri miestä Lenni ja Leo..nykyiseltä nimeltään Redi ja Laiko ja jos virallisia halutaan olla niin..Weekasi Limited Edition ja Weekasi Level´s High.
Pojat täyttivät 19. päivä tasan 8 kuukautta ja alkavat jo näyttää melkoisen komeilta..

Tässä teillekkin hieman ihastelemisen aihetta! ;)


Weekasi Level´s High "LAIKO", om. Enni Lehtovaara





Weekasi Limited Edition "REDI", om. Milla Takalahti

Redi liikkeessä ;)

Redi hakutmetässä



Redi tottis-treeneissä

maanantai 19. syyskuuta 2011

Täällä me nautitaan syksyisistä ulkoilu-ja treeni- ilmoista!

Riina, Emmi, Hilla & Lotta

Just tultiin tuolta Norvajärven metiköstä, jossa oltiin porukalla treenaamassa hakua!
Mukana oli pätevä aloitteleva porukka; Nassu & bcu Milo, Henna, Olli & bcn Peppi, Marru & austpu Ozzi ja Nella suursnautsereineen. Kiitos!

Ennen kaikkea iso kiitos kokeneelle Nella-ohjaajalle isosta kasasta hyviä vinkkejä!

Tosi kiva alkaa treenaamaan porukassa jossa rodut ovat keskenään saman kaltaisia (bortsut/ aussit)
ja jossa ohjaajienkin henkilökemiat kohtaa! Tästä se lähtee..ainakin siihen asti että lunta on kainaloihin asti! ;)

Samalla porukalla vois alkaa treenaamaan myös tottis-bh juttuja, sekä agilityä!

Sain Hennalta tänään kommenttia että Lotta on muuttunu tosi paljon. Itsekkin olen sen kyllä kieltämättä huomannut, mutta hyvä asia tässä on se, että ainoastaan vain positiiviseen suuntaan.
Sen motivaatiotaso on ihan eri luokkaa kuin esim keväällä tai jos mietitään vuosi sitten syksyllä.
Siitä on tullu iloisempi ja tehokkaampi tekijä ja se on paljon avoimempi useissa tilanteissa, vaikka ei meillä sen kanssa onneksi koskaan ole ollutkaan mitään ongelmaa. Lotan kans otettiin varmaan 6 maalimiestä, eka haamuna ja loput viis valmiina. Ei hakenu jälkeä, vaan meni kivasti ilmavainulla ja eteni kivasti.
Jätin tälläkertaa näytön ja ilmasun pois. Viime kerrasta oli kuitenki jo aikaa niin halusin nähdä, miten se toimii. Otan vähän pelkkää ilmasutreeniä ennen ens viikon seuraavia treenejä, jossa otan patukat sitte matkaan.

Hillan pistot meni hienosti. Se on tosi omistajan perään-koira joten ekat pistot lähti kyllä vauhdilla, mutta pari ekaa metriä meni vähän niinku ohjaajan lisäkäskyjä odotellessa. Sitte tehtiin niin että avitin parilla askeleella, jonka jälkeen Hilla oli tosi varma mitä tässä pitää tehä ja erosi Emmistä ja Lotasta positiivisella tavalla niin, että se tykkäs jäädä maalimiehelle lepertelemään (ahne kun on)! ;) Lupaavaa toimintaa! ;)

Emmi toimi niinku Lottaki. Ne on ihmeellisen samanlaisia tässä lajissa, vaikka tokossa kuin yö ja päivä. Paljon ei löydy eroavaisuuksia. Ehkä ilmasu tulee olemaan aina Empulla varmempi, se on semmonen noutaja. Tuollaki se kanteli risuja ja kantoja kun patukka ei ollut kokoajan saatavilla! Se on muuten ihan pennun näkönen ku turkki puuttuu! Tuntuu että se on muuttunu takas pennuksi. Ja kun onhan se semmonen iloinen ihana höpsöttelijä ollu aina!

Riina & Hilla

EMMI

maanantai 12. syyskuuta 2011

Manta ryhmäykkönen Pellossa!!

Mirvan ottamassa kuvassa: Lotta, Manta, Hilla, Emmi ja Peppi

Lauantaina 10.9. MANTA (Weekasi Light My Fire) "korjasi koko potin" ollen upeasti PEK1 KP PN1 ROP ja vielä RYP 1 Pellon pentunäyttelyssä ! Hienoa Mirva & Manta! :)



PEPPI (Weekasi Like You A Lot)  tuli kakkoseksi kera koopeen! (PEK2 KP PN2)

HILLA (Weekasi Laguna Beach) oli kolmas ja jäi tälläkertaa ilman kp:tä, mutta arvostelu oli mukavaa luettavaa!

Tuomarina bordercollieilla oli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Kaikken pentujen esiintymiseen ja iloiseen rohkeaan asenteeseen sai olla tyytyväisiä!
Tästä on kiva jatkaa tätä helposti hurahduttavaa harrastusta!

Kehän reunalla päästeltiin onnen kyyneleitä kun oltiin niin ylpeitä ja onnellisia.
Kohta siitä on jo 8 kk kun ne putkahtivat tähän maailmaan! Tunteet nousi pintaan!


Kiitos aivan ihanasta koiramaisesta viikonlopusta Moppi, Manta, Peppi, Diiva, Tilta, Henna, Olli, Mirva ja Kaija!


Toivoo "Weekasi-tytöt!"

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kuvituksia Helmi Helmeristä (Weekasi Lunar Eclipse)

L-pentujen isän Cheron Cia-kasvattaja oli tavannut Helmin ja kuuleman oli kiva ja reipas neiti!
Helmillä on sujunut etelässä kerrassaan mainiosti. Touhukaalta vaikuttaa pikkuneitin elämä Espoossa.

Tässäpä muutamia kuvia jota oli ilmestynyt s-postiin!

WEEKASI LUNAR ECLIPSE 7,5 KK

JA SITTEN VIELÄ LOPPU  "KEVENNYKSENÄ" TYNNYRI-LOTTA VIIMEISILLÄÄN!
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
voe raukka- eihän se helppoa ole kun kantaa 7 bordercollieta mahassaan? :D