torstai 10. toukokuuta 2012

Kaupunkielämää

Eipä minulla mitään kovin fiksua kerrottavaa taida olla. Kirjoitanpa kuitenkin vähän minun ja Lotan bh-kokeeseen treenaamisesta...

Tänään sain tosiaan Lotan taas vierailulle meille tänne kaupunkiin. Saara kävi opettamassa mua, että miten saan itse päivitettyä Weekasien nettisivut, aiemmin sen on meille tehnyt tosiaan Saara. Eikä toi "koodailu" nyt lopussaan ollu edes niin älyttömän hankalaa, kun olin kuvitellut. Tässä olenkin istunut nyt selkä vääränä, koko loppuillan päivitellen ITSE nuita sivuja. Muuttelin ja päivittelin vähän tekstejä sieltä täältä ja laitoin uusia kuvia ympäriinsä.
Voi mikä onnistumisen tunne!

Lotta oli tänään taas hyvin "hassunkurisella" päällä ja oli aivan innoissaan Saaran vierailusta ja kun pääsi meille taas! Se on kyllä semmoinen persoona tuo meidän Lotta, ettei toista! Saaran lähdettyä otin sitten Lotan ja vein sen tonne alaparkkipaikalle tottistelemaan. Taas alku oli melkoista kangertelua, mutta sitten se taas teki tosi hyvin. Seuraamista taasen ja takapään käyttöä, käännöksiä ja jääviä. Jäävät liikkeet oli ihan mahtavat. Häiriötä meinas olla taas turhan paljon, kun tässähän on tätä keskustan vilinää, mutta hyvin Lotta jaksoin kuitenkin keskittyä. Tekee ihan hyvää tuo mahoton hälinä ja kovat äänet ympärillä.

Sitten käytiin vielä juoksulenkki rannassa ja käveltiin kaupunkikävely. Kaupunkiosuutta harjoittelemassa mukamas.

Tässäpä Meidän Reissu-Raportti:

Kävelin välillä vähän rauhallisemman reitin kautta ja sitten taas semmoisesta paikasta, jossa tulee paljon kaikkea uutta ja jännittävää vastaan. Me kohtasimme mm. autoja, ambulanssin - kävelykadulle pysähtyneenä sireenit päällä, moottoripyöriä/mopoja, pyöriä,koirakkoja,rullaluistelijan, skeittarin, liukuovia, ritilä-alustoja, portaita, liikennevaloja, parkkihallin ymsyms..

Ja Lottahan kulki hyvin. Minkään kohdalla ei ollut ongelmia. Olin tyytyväinen. Harjoittelu on tehnyt asiansa. Kulki sievästi vierellä ja oli vain menossa tervehtimään jokaisen vastaantulijan, pikku huomautus ja taas mentiin!

On se hauskaa ja ihanata muuten, että lähes 4-vuotiasta koiraa tullaan edelleen puhuttelemaan pentuna! ;)

Lauantaina on taas tiedossa tottis-treenit kivassa seurassa! Äiti ja Hilla, sekä Riina ja Emmi tulevat myöskin!

2 kommenttia:

  1. Oi että olisi kiva jos me Pepin kanssa kerettäis teidän kans treenaamaan! :) Taitaa vaan mennä tosi myöhään sielä agikisoissa :(

    VastaaPoista
  2. Joo katsotaan miten siellä menee! :) ja maanantaina sitten ainaki viimeistään!!

    VastaaPoista