tiistai 25. kesäkuuta 2013
Ajatuksia koirien terveydestä
ROTUVALIO VAI SAIRAS MUTANTTI?
Tämä ko. linkki sopii hyvin kuvaamaan meidän ajatuksia viimeaikoina. Näistä asioistahan aina sillointällöin ohimennen puhutaan ja koiraihmiset pysähtyvät näitä asioita miettimään. Asioista on kuitenkin hankala puhua julkisesti, ilman, että joku loukkaantuisi.
TÄSSÄ VIELÄ LINKKI YLE-AREENAN OHJELMAAN: SAIRAAKSI JALOSTETTU PARAS YSTÄVÄ?
Taannoin mietimme Weekasi-perheeseen jotain pienempää rotua. Kävimme mm. läpi ranskanbuldoggia ja myös cavalier kingcharlesinspanielia, joka meillä on aiemminkin ollut.
Rotujen terveystilanteet kuitenkin paljastivat kaikkea lisää, mitä kulissit osaavat hyvin peitellä, jopa tälläiselta pitkän linjan koiraihmiseltä. Moni ns. "ei koiraihminen", ei varmastikkaan osaa edes ajatella näitä asioita, jos kasvattaja ei kerro. Kyselimme mm. ranskisten kasvattajilta terveystilannetta yleisesti ja esille tuli kasvattien hengitystie-vaikeuksia (jotka olivat jopa vaatineet leikkauksen), selkärangan vikoja ja peräsuolen toimintahäiriöitä, sydänvikoja, luusto-vikoja, pään alueen ongelmia (myös aivoissa), silmäongelmia, purentavikoja ja muita vakavia kehityshäiriöitä ja elimellisiä ongelmia. Jokainen uusi vastaantullut ongelma kasvatti vihaa ja surua. Ennenkaikkea kysymyksen, miksei asialle tehdä mitään? Miten tälläinen voidaan ylipäätään sallia, varsinkin kun kyse on Suomen Kennelliiton alaisesta toiminnasta. Kyseessä on koiria, jotka keräävät mainetta näyttelyissä ja poseraavat kasvattajien nettisivuilla. Pinnan alta paljastuukin sitten tämmöisiä kammottavia faktoja. Eniten pieniä koirarotuja tutkiessamme, meitä yllätti se, kuinka monen rodun kohdalla keisarileikkaukset ovat ainoa tapa saada pennut ylipäätään maailmaan. Se on jo asia joka on kaikinpuolin eettisesti ja moraalisesti väärin. Mikä on "hauskan ulkonäön" ja mukavan luonteen, sekä näyttelymenestyksen hinta??? Kuinka paljon pystymme taistelemaan luontoa vastaan? Missä menee raja?
Otimme jopa yhteyttä Kennelliittoon ja kysyimme asiaa jalosustoimikunnalta. Miksi sairaita koiria palkitaan näyttelyissä? Miksi jonkun rodun kohdalla ollaan äärimmäisen tarkkoja pientenkin luonne-/terveysongelmien kohdalla, kun taas toisen rodun kohdalla sallitaan kyvyttömyys lisääntyä ylipäätään luonnollisesti ja tuottaa perus-sairaita koiria maailmaan. Miksi asiaan ei haeta yhdenmukaista linjaa ja näinollen parannettaisi pitkällä tähtäimellä koirien yleistä rotukoirien terveystilannetta, mistä niin paljon kohistaan.
Jotenkin meistä tuntuu, että perusajatus on aivan väärä, jos tällä tavalla jatketaan. Toki tietyt säädökset melkein automaattisesti sulkisivat monen rodun jalostuksen lähes kokonaan ja menettäisimme osan koiramaailman monimuotoisuudesta. Olisiko se sitten niin huono asia?
Kyse on kuitenkin koirien elämänlaadun turvaamisesta ja turvallisuudesta. Jokainen sairas koira on todellakin liikaa, ja jokaiselle sairaan koiran omistajalle suuri suru. Kuka tälläiset riskit sallii? Miksi eläinlääkärit eivät puutu tiukemmin asiaan? Jokainen leikkaus on koiralle riski ja jokainen kipu aivan turha. Kaiken tämän on ihminen aiheuttanut.
Tietysti pienet koirat eivät ole vain se yksi murheen kryyni. Lyhytikäiset ja luusto-ongelmista kärsivät isot koirat ovat tietysti sitten myös oma lukunsa. Kun koira elää alle 8-vuotta, kertoo se jo siitä, että jotain on pielessä. Tämäkin on surullinen fakta. Isot koirat ovat näyttäviä ja upeita, mutta monesti hyvinkin sairaita, enkä itse ainakaan koskaan ottaisi koiraa, joka elää mahdollisesti enintään sen kahdeksan vuotta, josta kärjistettynä ne kaksi viimeistä vain lonkkavaivoista kärsien ja flekmaattisena makoillen. Sitten vielä lisänä nämä vatsalaukun kiertymät ja muut. Voi kuinka surullista...
Näistä tiettyjen rotujen terveysasioista puhuttiin aika hämmentävän "kevyesti" kasvattajalta-kasvattajalle mentaliteetillä, joka tuntui hurjalta, verraten omaan kasvattamaamme rotuun, jonka terveysongelmat alkoivat tuntua mitään sanomattomilta. Eri rotujen kasvattajien kanssa juttelu avarsi ajatusmaailmaa aikalailla. Koemme olevamme lähes etuoikeutettuja, omistavamme ja kasvattavamme niinkin perustervettä rotua, kuin bordercollie yleisesti ottaen on. Olemme tyytyväsiä rodun tämänhetkiseen terveystilanteeseen. Tietysti yksikin sairas koira on liikaa ja tuoreet ocd- ja epilepsia-tapaukset surettavat, mutta yleisesti ottaen olemme ns. hyvillä vesillä. Itse kasvattajina toivomme, että tilanne pysyisikin samana, ja näin varmasti onkin, kun kasvattaminen on vastuullista ja pitkäkatseista. Harrastuskoirana bordercollie tulee toivottavasti säilyttämään terveen rakenteen ja luonteen. Siihen meidän rotuyhdistus ja kasvattajat yhdessä pyrkivät yleisesti erittäin hyvin. Myös pennunostajien "vaatimustaso" luo hyvät puitteet terveyden ja käyttöominaisuuksien säilymiselle vähintäänkin entisellään.
Tämän tekstin tarkoituksena ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, tai soimata ketään yksittäistä henkilöä. Tarkoituksena on vain tuoda oma henkilökohtainen kantansa julkisesti esille ja ehkä herättää yleisesti ihmisiä miettimään näitä asioita. Faktat perustuvat omiin kokemuksiin ja muilta koiraihmisiltä kuultuihin asioihin.
Johanna & Susanna
Kennel Weekasi
torstai 20. kesäkuuta 2013
TK1 Manta

Tuloksena 175,5 pistettä, KP ja luokkavoitto -> koulutustunnus TK1!
Pisteet:
Paikkamakuu 9.5
Seuraaminen kytkettynä 10
Hihnatta seuraaminen 10
Liikkeestä maahanmeno 0
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 10
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 10
Manta oli saanut kehuja hyvästä työskentelyvireestä, iloinen ja tarkka työskentelijä.
Itsekkin olemme saaneet Mirvan ja Mantan tokottelua päässeet todistamaan, ja onhan se vain hienoa katseltavaa!
Onnea ihanat M&M! Nyt vain kohti uusia seikkailuja! Nauttikaa kesästä. Nähdään!
-Weekasit-
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Uunituoreet VALIOT
FI MVA HK1 TK2 BH WEEKASI LIMITED EDIITION "REDI"
OM. MILLA TAKALAHTI
Kemi RN/Gunnel Holm: "Uros, jolla on hyvä pää ja purenta. Hyvä etuosa. Hyvä ylälinja. Hyvät kulmaukset. Erinomainen liikkuja"
FI MVA SHADOWAY´S CHASING MAGICOM. SUSANNA PITKÄNEN (KENNEL WEEKASI)
Samana viikonloppuna...
EEJMVA BH WEEKASI LEVEL´S HIGH "LAIKO" PU1, VSP & SERT!!
Onnittelut ensimmäisestä Suomen sertistä Laikolle.
Tuuri KV/Lena Danker: "2v hyväntyyppinen poika jolla erinomaiset mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Oikea purenta. Hyvin kulmautunut. Oikean muotoinen ja pituinen rintakehä. Hieman korkea kinner. Hyvä ylälinja. Liikkuu rodunomaisesti pitkällä ja matalalla askeleella. Mielyttävä kokonaisuus."
Onnea hienosta menestyksestä Lotan komeille pojille!
Kuulimme eilen ikäviä uutisia Lotan Simba-velistä, joka oli äkillisesti kuollut leukemiaan. Otamme osaa suureen suruun. Olemme seuranneet tiiviisti Lotan sisarusten kuulumisia ja Simbaa jää varmasti ikävöimään niin moni.
LINKKI SIMBAN KOTISIVUILLE
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Pennut maailmassa
"UUNO" Mustavalkoinen uros, 318g (klo 16:50)
"LEMPI" Mustavalkoinen narttu, 371g (klo 19:05)
"KAAPO" Mustavalkoinen uros, 445g (klo 01:05)
"KONSTA" Sinivalkoinen uros, 381g (klo 02:00)
LUE PENTU-KUULUMISET LOTAN JA KOOAN PENTUBLOGISTA
Tämän päivityksen lopussa haluan vielä onnitella Laikoa hienosti suoritetusta BH-kokeesta ja L-pentujen Chero-isää uusista titteleistä, jotka hän toi tuliaisina Tallinan näyttelystä; EEMVA & EEV-13!! Onnea Onnea!!
maanantai 27. toukokuuta 2013
SUPER LAIKO

VIIME VIIKONLOPPUNA 18.5. LAIKO SUORITTI MH-LUONNEKUVAUKSEN MAINION PISTEIN, OLLEN MYÖS LAUKAUSVARMA. HIENO SAAVUTUS, OLLAAN TOSI TYYTYVÄISIÄ. LAIKOLLA IKÄÄ 2V 4KK.
JA VIIME VIIKOLLA LAIKO KÄVI SILMÄPEILAUKSESSA (+ GONIOSKOPIA. SILMÄT KAIKINPUOLIN TERVEET. POLVET TUTKITTIIN MYÖS TERVEEKSI
LINKKI LAIKON OMAAN BLOGIIN, JOSSA MH-LUONNEKUVAUKSESTAKIN LISÄÄ
YHTEENVETO:
LONKAT A/A
KYYNÄREET 0/0
OLKAPÄÄT KUVATTU TERVEEKSI
POLVET 0/0
SILMÄT TERVEET
NORMAALIT KIVEKSET JA PURENTA
EI OLE SAIRASTANUT PERUSSAIRAUKSIA
MH-LUONNEKUVAUS SUORITETTU
AGILITYSSÄ KILPAILEE 3-LUOKASSA
TOKOSSA KILPAILUOIKEUS VOITTAJA-LUOKKAAN
VIRON JUNIORIMUOTOVALIO (4 X ROP)
SUOMESTA KAKSI ERINOMAISTA LAATUARVOSTELUA
KAIKENKAIKKIAAN AIKA HIENO POIKA: EEJMVA WEEKASI LEVELS HIGH "LAIKO"
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
TK1 BH PEPPI
Eilen TK1 Rovaniemeltä, TULOS: ALO1 - 176,5P. SIJ.3/10) Tuomarina Päivi Kivelä.
Tänään BH-KOKEESTA suoriuduttiin erinomaisin ja erittäin hyvin arvosanoin. Tuomarina ihana Allan Aula.
TK1 BH WEEKASI LIKE YOU A LOT (ikä: 2v.4kk.)
HIRMUISET ONNITTELUT IHANALLA PARIVALJAKOLLE HENNALLE JA PEPILLE!
Kokeessa oli oikein kiva tunnelma. Kiitos kaikille katsomossa olijoille mukavasta päivästä!
Mukava tapa viettää äitienpäivää.
Lotan äitienpäivän tunnelmia voi lukea PENTUBLOGISTA
torstai 9. toukokuuta 2013
Helatorstai Weekasilassa
Vietimme Koskenkylässä mukavaa synttäripäivää.
Lotta oli tänään oikein tyynen rauhallinen ison mahansa kanssa. On se vain valtava.
Ultrasta on tasan 7 vrk:ta ja Lotta on jo melko mojovan kokoinen matami!
Ihana, odottava emä ja se Lotan katse vain kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Iso pentue meille taitaa olla tulossa, vähänkö meitä jännittää tämä ihana odotusaika!
... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ...
Hillan kanssa kerkesin pikkuisen tokoillakin!
Pitäiskin nyt panostaakkin Hillan tokoliikkeiden treenaamiseen enemmän, kun Lottakin on mammalomalla.

Puhuttiinkin tänään taas yhdessä, kuinka tyytyväisiä olemmekaan Hillan luonteeseen. Onneksi jätimme sen hassun possun näköisen kippurahännän kotiin kasvamaan!
Kyllä se vain on semmoinen "meidän oloinen koira". Ja niin niin rakas!
Hillassa parasta on sen aina niin iloinen ja touhukas luonne. Vieraat saavat kohdata aina lähes kattoon asti pomppivan koiran, joka puhdistaa sieraimet ja korvantaustat takuuvarmasti! Meillä pidetään huolta vieraidenkin hygieniasta! Se hyppää aina syliin kippuralle ja lipsuttaa taukoamatta, onnesta silmät sikkuralla.

Aamulla se hykertelee pöydän alla ja odottaa, että joku tulee aamupalalle. Se on oikea "ihmisen palvoja" - niin hirmuisen miellyttämisen haluinen ja aina halukas tekemään kaikkea. Se on hirveän kuuliainen ja kasvanutkin meidän lauman mukana hienosti.
Se on täysipäinen ja hyvähermoinen koira. Se ei koskaan kokeile paikkaansa laumassa, vaan tyytyy paikkaansa alimmaisena. Se harvemmin suuttuu tai loukkaantuu jostain,ei ole mikään pehmoilija. Kuitenkin se on hirmuisen kiltti ja tottelevainen, helppo koira. Paljosta se ei tosiaan hätkähdä ja on myös melkoisen sinnikäs sohvan valtaaja ja rapsutusten kerjääjä. Esimerkkinä se on joskus istunut makaavan Lotan päällä, hypännyt sohvan selkänojan yli syliin, kun toiselta puolelta ei päässyt. Joskus on tullut herättyä sohvalta Hillan karvainen takamus kasvojen päällä.

Hilla on maailman iloisin koira ja joskus melko höntti ja hökelö, mutta olemme ajatelleet, että se vain on ikuinen lapsi. Varmaankin verrattavissa Peter Paniin. Hilla ei tiedä maailman pahuudesta mitään ja se on tärkeintä. Onnellinen, kaikkea rakastava kultainen koira.
Lapin marjoista makoisin ja kaunein. Se on meidän HILLA.

Jos Hillan iloista ja rakastavaa elämän asennetta voisi jakaa ripauksen jokaiselle, olisi maailma varmaan aika ihana paikka...

Ps. Lauantaina jännitetään, kun Peppi (Weekasi Like You A Lot) ja Henna käyvät hakemassa sen kolmannen ALO1-tuloksen ja TK1-koularin Rovaniemen kokeesta. Sunnuntaina ois sitten reissu Tervolan BH-kokeeseen, jossa tuttu ja ihana tuomari Allan Aula.
Eilen olin kuvaamassa ja seuraamassa Pepin agility-treenejä! Kivan näköistä menoa!
Kuvia laitan myöhemmin!
Johanna - Weekasit

