tiistai 31. tammikuuta 2012

Hillan terveyspäivitykset ja koti-tokottelua...

Hilla kävi tänään olkakuvien kanssa toisella eläinlääkärillä Sanna Leinosella, joka silloin pentuna tutki Hillan kun äiti vei sen sinne törmäyksen ja silloisen ontumisen takia. Oli aivan ihmeissään ettei Hilla silloin sen enempää ontunut ja sen takia ei viimeksi kuvattukkaan olkapäätä, kun luultiin, että se on vain revähdys.
Ja ontuminenhan loppuikin ihan kokonaan vähän ajan kuluttua. Ell Ihmetteli kovasti miten sellainen murtuma ei ole aiheuttanut koirassa sen enempää ontumista. Hilla söi silloin tapaturman jälkeen vain yhden klipulääke kuurin ja ontuminen meni ohi.
Tämäkin eläinlääkäri oli täysin sitä mieltä, että kyse on kuitenkin ihan tavallisesta murtumasta, eikä merkkejä OCD:stä ole. Luun päät näyttää siistiltä ja terveiltä, joten murtumakohdat ovat parantuneet. Irtopala on ilmeisesti jotenkin koteloitunut, kun ei ole aiheuttanut harmia. Toki täytyy selvittää onko se syytä poistaa vai ei. Seuraavaksi olasta otetaan täällä Rovaniemellä uudet kuvat eri suunnasta ja kaikki kuvat lähetetään ortopedille Seinäjoelle arvioitavaksi.

Hillan luonne on ollut tässä eduksi ja osaltaan myös harmiksi, kun ei ole raukka osannut yhtään sitä meille näyttää! Se on niin iloinen höppänä aina ettei sen menoa näköjään tommosetkaan haittaa..kerrassaan kummallista kyllä! Se on vielä semmonen pomppukenguru. Me ihan itsekseen mietittiin tänään, että agilitykoiraa Hillasta ei todennäköisesti kuitenkaan tule, muuten kyllä saa riekkua ja mennä ihan samaan tahtiin kuin ennenkin. Toko ja hakuilut on Hillan puuhaa :) Agility on terveellekkin koiralle sen verran fyysisesti rankkaa että ei haluta rasittaa vahingoittunutta olkaniveltä jatkossa liikaa, ettei ala iän päälle vaivaamaan, vaikka nyt meille painotettiin ettei harrastustoimintaa tarvitse rajoittaa jos koira ei oireile. Toivotaan ettei olkaa jouduttaisi operoimaan, toipumisvaihe olis hankalaa noin vilkkaalle nuorelle koiralle kuin Hilla ja varmaankin Hilla pitäisi eristää laumasta siksi ajaksi. Sehän olisi sillen maailman isoin järkystyksen kauhistus!

Voi meidän pientä reipasta reppanaa..

Nyt ollaan kuitenkin hyvin positiivisin mielin liikkeellä ja ollaan tytyväisiä, että koira voi hyvin eikä ole kipeä eikä oireile jalkaa!:)
Hyvä uutinen kasvattajan näkökulmasta on myös se, ettei tämä vaiva todennäköisesti tule olemaan esteenä mahdolliselle tulevalle jalostuskäytölle, toki vielä on monta asiaa joka voi vaikuttaa näihin suunnitelmiin. Monta mahdollista mutkaa matkassa.
Hilla täytti vasta vuoden.

Koirat sai tänään tokotreeniä ja etenkin Hilla oli edistynyt kivasti. Vire oli hyvä!
Seuraaminen, liikkeestä maahan ja perusasennon hiominen oli tänään aiheena ja hienosti se osasi! Se on niin intoa täynnä ja ahne! ;) Tänään hymyn toi huulille ihanan tarkkaavainen työskentely kaikissa liikkeissä, ei mitään turhaa hösötystä.
Lotan ja Emmin kanssa otin seuraamista ja vähän kaukokäskyjä. Hienoja tokokoiria nekin! Lotan seuraaminen!! hyppelin ilosta! Olihan se jotain ihan kaameeta silloin vuos sitten...Joten siihen nähden olen tyytyväinen!

Kyllähän toi koti-toko on vähän häsäämistä sohvien välissä, mutta odotellaan et pakkaset hellittää niin uskaltaa lähteä hallillekkin ja ulos!

Hilla tiputtaa karvansa! Harjattiin siitä tänään säkillinen. Toivotaan et sitte kesän näyttelyihin tulis upee kuontalo!

Ainiin ja Chandler (Weekasi Liquorice Shot) kuvattiin aiemmin Oulun Akuutissa ja kuvat lähti kennelliittoon arvioin A-A/0-0. Peppi (Weekasi Like You A Lot) kuvataan 8.2. (lonkat, kyynäreet, olkapäät ja selkä).

~ Johanna ~

TÄSSÄ LOPPUKEVENNYKSENÄ MINÄ JA LOTTA NOIN KOLME VUOTTA SITTEN JOULUPUKIN KAINALOSSA! ;)

lauantai 28. tammikuuta 2012

Juha Kares - viisas ja rehellinen koiraihminen!

Mistä tässä on kyse?

Ihanan rehellistä tekstiä ja niin tärkeistä aiheista.
Asiallista, ei lainkaan halveksuvaa, loukkaava, provosoivaa tai piikittelevää.
Eikä varsinkaan ylimielistä! Ei mitään turhaan vaahtoamista.
Hän myös puhuu omista "virheistään" hyvin viisaasti, avoimesti ja perustellen.

Tämän miehen blogi kannattaa pitää ehdottomasti ykkössijalla.
Hän aivan todistetusti tietääkin asioista jotain, ei vain luule tietävänsä.
Tämänkaltaisia ihmisiä arvostan suuresti, ihan ilman häntä henkilökohtaisesti tuntematta.

Tämä osoittaa sen, että jos oikeasti haluaa mielipiteensä kuuluviin, kannattaa se ilmaista vain oikealla tavalla?

Koiramaailmasta tosiaan löytyy harrastajia ja kasvattajia moneen lähtöön..
*huokaus*

Ainakin nämä muutama allaoleva linkki pitäisi omasta mielestäni jokaisen lukea:

Nöyryys on hyvän kasvattajan ominaisuus


Luonne ei saa olla sanahelinää


Kotien valintaan lisää vastuuta


Mitä on holistinen terveyskäsitys


Kasvattajan sosiaaliset taidot vaativat jatkuvaa kehittämistä

Inhimillisyyden merkitys - Tärkein ja silti usein unohdettu

Ilmapiiriin tarvitaan muutosta


Uroksen tulee kyetä astumaan

Terveystuloksia;

Jännittävä päivä oli tänään, huh huh !

Weekasien Hilla "Hillervo" (Weekasi Laguna Beach) kuvattiin la 28.1.2012
Eläinklinikalla. Lääkäri oli Itä-Suomesta tullut Pekka Sarkanen.
Silmät peilattiin terveiksi! Kuvautimme samalla myös lonkat ja kyynäreet.
Tulokset olivat hyvät, nivelet näyttivät terveiltä.
Arvio; lonkat A-A ja kyynäreet 0-0!
Lopulliset vastaukset saamme tietysti Kennelliiton vahvistamina myöhemmin.

Kuvautimme myös olkapäät ja se sai aikaan hieman sydämentykytyksiä!
Oikeassa olkapäässä näkyi vanha vamma syksyn törmäyksestä...
Onneksi ei kuitenkaan näkynyt merkkejä OCD:stä, siitä kysyimme heti huolissamme, kun muistoissa oli syksyn törmäily ja ontuminen.
Lääkäri sai meitä kovasti vakuutella, että olkanivelet ovat muuten terveet, eikä perinnöllisista olkanivelen vaivoista ole merkkejä! Tämä oli huojentava uutinen.
No, kuvat on kotona ja aion näyttää niitä vielä joskus toisellekin eläinlääkärille, varmuuden ja "sielun rauhan" vuoksi. :)

OCD on tänä päivänä tämän hyvin aktiivisen rodun lisääntyvänä riesana. Suosittelemmekin kaikkia bc:n omistajia ja kasvattajia kuvaamaan koiransa ja muistetaan että rehellisyys ja avoimuus auttaa asiaa parhaiten.
Salailu ja häpeily vaan kasvattaa tätä lisääntyvää ongelmaa.

Nyt sitten pitää olla tyytväinen näihin, tämän päivän tuloksiin!
Seuraavaksi jänskätään muiden sisarusten tuloksia, peukut pystyssä!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

ERInomaiset L-pennut 1-vuotta ja Kajaanin tulokset ymsyms....

Vuosi sitten (19.1.2011) soitin Lotalle YouTubesta "Relaxing music for dog" ja jännitin koska ne pennut syntyy. Jo useamman päivän Lotta oli vaikuttanut ihan siltä että kohta, kohta, kohta. Kun kello oli 11 illalla alkoi omat silmät jo sen verran luppasta ja muut oli jo nukkumassa. Suljin tietokoneen ja vielä ennen valojen sulkemista katsoin että Lotta on ok ja melkein huomaamatta jäi että pikkuinen punavalkoinen makkarainen mötkötti Lotan hännän mutkassa. Revin äkkiä kalvot pois ja katkaisin napanuoran ja menin äitille huutamaan ensimmäinen pentu on syntynyt!!! Meni Äitillä ja Riinalla vähän aikaa tajuta mitä tapahtuu ennenkuin hoksasivat nousta edes sängystä! Yö meni sitten siinä että pentu toisensa jälkeen jänniteltiin ja puhelinlinjat kävi kuumana ja onnen kyyneliä itkettiin. Aamulla seistemän aikaan syntyi viimeinen..pikku chandleri. Ei tarvinut Helmin olla ainut mustavalkoinen :)

Siitä päivästä lähti aivan uskomattoman ihana matka käyntiin, joka päivä pennut ovat mielessä ihanine omistajineen.

PALJON ONNEA WEEKASIEN MAHTAVAT YKSI VUOTIAAT L-PENNUT !!!

HILLA, MANTA, HELMI, REDI, PEPPI, LAIKO JA CHANDLER


Olemme kaikki niin tyytyväisä pentujen luonteisiin ja siihen että he ovat pysyneet terveinä. Ulkonäkökin miellyttää kovasti. Kaikkiin on tullut kaikinpuolin sekä isä Cheroa että Lotta äitiä sopivasti. Mielestäni luonteiden puolesta saa olla kaikista eniten ylpeä ja siitä kuinka joka ikiselle pennulle löydettiin sopiva koti JUURI häntä varten.
Kaikkien elämä vaikuttaa niin rakkauden täyteiseltä ja vauhdikkaalta, juuri niinkuin pitääkin! Kiitos siitä kuuluu teille Mirva Susanna Mäkeläinen, Anniina Soppela, Juha Honkanen, Henna Rapakko, Olli Rötkönen, Milla Takalahti, Pauli Räisänen, Enni Lehtovaara, Julia Turtiainen, Leena Turtiainen.

Terveisin: HILLA-SISKO, LOTTA-ÄITI, EMMI-HOITOTÄTI ja sitten me ihmiset eli Susanna, Johanna, Riina ja koko muu perhe ♥


Tässä tulee vihdoin ja viimein nämä meidän näyttelytulokset Kajaani KV:stä 15.1.2011, (Tuomarina Dubravka Reicher, Kroatia).

WEEKASEILTA MENOSSA MUKANA...

Emmi - Shadoway´s Chasing Magic

2 years, well propotioned. Nice head and expression.
Good neck & topline.
Good enough angulations and movement.
Very good coat. Correct bite.

AVO ERI, AVK 2, SA
(+ mukana ROP/KP-kasvattajaryhmässä, kennel Shadoway´s)


Lotta - Kuhaylan´s Oz- Simply Red- U

3,5 years, very good head and expression.
Good neck & topline.
Good angulations and side movement
A bit narrow in front and back movement.
Good coat, correct bite.

AVO ERI, AVK 3


Hilla - Weekasi Laguna Beach

11 months, well propotioned.
Good neck and topline.
Very good angulations and movement.
Enough strong bone
Good coat, correct bite

JUN ERI, JUK 3


kuvassa: Hilla ja Lotta-äiti


Peppi - Weekasi Like You A Lot

11 months. Good head and expression.
Good neck & topline.
Enough good angulations and movement.
Rather narrow in front & back.
Good enough coat. Correct bite.


kuva: Saara Kangasniemi, aiemmin Pellon mätsäristä.

JUN EH

Manta- Weekasi Light My Fire

1 year good neck, enough good topline, enough good angulations and movement, good coat, correct bite

JUN ERI 4


Redi - Weekasi Limted Edition

1 year very well propotioned. very good head, rather untypical ear carriage.
Very good neck and topline. Very good angulations and movement. Would prefer longer coat. Correct bite.


JUN ERI 3


Kyllä näistä pennuista sai olla niin kauhean ylpeä. Käytökseen ennen kaikkea.
Mielettömän sosiaalisia ja reippaita ja nätisti käyttäytyviä nuorukaisia!
Kyllä päässä näyttäis olevan kaikki kohdallaan! ;) Ulkomuodossakaan ei ole toki moittimista. Tuomari tykkäsi pentujen olevan ERInomaisia, Peppi hentoinen tyttö sai EH:n, mutta se tarkoittaa vain sitä että tarvitsee vielä aikaa :)
Kyllä ne vielä on kaikki kasvavassa iässä ja jos kehtaa paljastaa niin ERI-rivi oli melkoinen yllätys, kun eivät ole vielä ihan valmiita..mutta eipä siellä junnukehässä tarvittekkaan olla! Hilla menee meillä kuitenkin seuraavan kerran vasta kesällä kehään..Nyt kun on junnukehät korkattu niin voi odottaa rauhassa, että se siitä vielä kehittyy.

Lotta on ollut itse nuorena aika hitaasti kehittyvä ja on nyt ihan oikeastaan vuoden sisään alkanut näyttää oikeinkin hyvältä! Ja onkin saanut siitä kommenttia useammalta taholta! Kaunishan se on aina ollut, mutta rakenne on muuten kehittynyt ja liikkeet ovat parantuneet. Emmi menee nyt seuraavaksi ainoana Tornioon metsästämään viimeistä sertiä. Viimeisen sertin jälkeen Emmin tavoitteellinen näyttelyissä käyminen loppuu, kun jalostuskoirahan Emmi ei ole (sisaruksilla ocd). Annetaan suosiolla mahdollisuus niille, joille on mahdollisesti aikomus pentuja joskus teettää. Näille mahdollisille jalostuskoirille tittelit ovat tärkeämpiä. Toki Emmin täytyy valion titteli saada, upea koira kun on ja sen täysin ansaitsee. Suomen muotovalio kuitenkin riittää meille. Joskus olisi ulkomaillakin tarkoitus käydä kuitenkin kokeilemassa ja voittajatittelikin Emmille kuuluisi! ;) Mutta ehdottomasti MVA:n jälkeen aletaan satsamaan enemmän käyttöpuolelle ja jätetään näyttelyt vähemmälle! Tänä vuonna olisi takoitus mennä luonnetestiin ja korkata ensimmäiset tokot. Pidetään tämä tavoitteena.


Kuvassa koko Kajaanin porukka; Manta, Chandler, Redi, Hilla, Peppi ja Lotta.
Emmi oli vielä pallohallilla odottelemassa kasvattajaryhmä kehää..

P.s. Kiitos vielä kaikille upeaan lahjaan osallistuneille, kyllä sitä sai taas onnen kyyneliä pidätellä! <3 Olette ihania kaikki! Kalenteri on kunniapaikalla ja säilyy ikuisesti.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kohta, kohta, kohta....

Enään vajaat kaksi viikkoa ja Kajaanin näyttelyreissu odottaa meitä. Vihdoin!

Kajaanissa näemme Lotan pennuista Mantan, Redin, Pepin, Chandyn ja Hillan!
Laiko ja Helmi siis ainoastaan jäävät etelästä asti tulematta, joka on kyllä sanotaanko vaikka näin, että täysin ymmärrettävää!

Toivotaan että lauha ilma suosisi meitä, ettei tarttis pakkasessa väristä.
Tarkoitushan on treffata isolla porukalla näyttelyiden jälkeen jossain turvallisessa paikassa, jossa Shadoway´s/Weekasi bordercolliet pääsee vapaana riekkumaan ja juoksentelemaan tuttuun tapaan JeeJee-meiningillä!

W8-moottori pääsee näyttämään tehonsa taas ;)

Itse näyttelyiden osalta emme odota mitään huikeaa menestystä. Alle vuoden ikäiset L-pennut osallistuvat vain harjoittelun kannalta. Emmille ja Lotallehan sertit aina kelpais, mutta kummempia odotuksia ei ole, kun osallistumismääräkin hipoo pilviä, tavallisesta poiketen. Alkaa täällä Pohjoisessakin toi väkiluku lisääntymään harrastuspuolella, heheh..puolella osallistujista taitaakin olla Weekasi/Shadoway´s- alkuinen nimi näyttelyluettelossa? :D

Täällä mä just otin tokoliikkeet läpi ja hinkkasin seuraamisia nuiden kolmen ihanan kanssa. Hilla oli väsynyt ja sen kanssa perusasentoja hinkkailin ja kääntymisiä ja paikkamakuuta.
Emmi ja Lotta teki TÄYDELLISET "koesarjat". :) Lotan yks seuraamispätkis vähän väljä..Otin lyhyitä seuruupätkiä paljon, sekä Emmin ja Lotan kans.
Ihanasti niiltä löytyy intoa touhuta. Nakkipalkalla ;)

Ollaan nyt käyty Hennan ja Pepin kans hallilla agilityilemässä.
Punaiset oli viimeksi ja nyt tällä viikolla oli mukana Emmi.
Emmin kanssa oikeestaan vasta aloitellaan lajia. Mukavasti oppi jo kiertoja ja muutamia ohjauskuvioita (niitä itsellekkin hankalempia)..
Perusjututhan se osaa jo ja kaikki esteet.

Hillalle aletaan opettaan kontaktiesteitä seuraavaksi.

Lotan kanssa ratatreeniä, ohjattuihin pitäis päästä.

Tässäpä tämänhetkiset uutiset.

Ps. Emmi ja Hilla sai eilen päheet tuliaiset Haaparannalta.
Hurtan valjaat, semmoset L-malliset (Lifeguard). Emmille pinkkimustat ja Hillalle oranssimustat, Lotalla on jo Punaruskeat Y-valjaat..Hurtalta myös!
Kyl ne on nyt tyylikkään näköinen kolmikko! Ja heijastimetkin löytyy tottakai! Pakko oli vähän kerskua..laitan tässä joku päivä kuviakin! ;)

Nyt vaan hieman näyttelytreeniä ennen Kajaania...
INNOLLA ODOTETAAN KAIKKIEN NÄKEMISTÄ, SAMA SE SILLE NÄYTTELYLLE!